Koneinsinöörikilta järjestää jäsenilleen esimerkiksi seuraavaa:
Voit lisätä killan kalenterin automaattisen tapahtumasyötteen
Google Kalenteriisi helposti klikkaamalla alla olevaa painiketta:
Tapahtumasyöteen iCalendar-muodossa saa alla olevasta osoitteesta, jonka avulla
sen lisääminen onnistuu myös useimpiin muihin sähköisiin kalentereihin:
http://www.koneinsinoorikilta.fi/kikics.php
Lisäämällä sähköiseen kalenteriin suoraan yllä olevan osoitteen saat
tapahtumat päivittymään kalenteriisi automaattisesti.
© Koneinsinöörikilta ry
Killan toimintaan kuuluu monipuolinen tarjonta opiskelijoiden vapaa-ajan viihdykkeeksi.
Koneinsinöörikillan tavoitteena on olla tekevä ja urheileva kilta, joka osaa myös pitää hauskaa. Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme ja luomaan uusia aktiviteetteja jäsentemme hyvinvoinnin parantamiseksi. Kilta tarjoaa monipuolisesti niin kulttuuri-, urheilu- ja yritysmaailmaan liittyviä tapahtumia, kuin myös suuren valikoiman juhlia ja saunailtoja. Ennen kaikkea pyrimme rohkaisemaan jäseniä lähtemään mukaan toimintaan ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin.
Onko mielessäsi ajatus, jolla olisi mahdollista kehittää killan toimintaa?
Älä epäröi ottaa yhteyttä!
Kokeile uutta kuukausinäkymää »
Näytetään menneet tapahtumat. Näytä tulevat.
Menneet tapahtumat:
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2016
2017
2018
2019
2020
2021
2022
2023
02.04.2009 | 2.LVK:n Teemapäivä - K215 |
---|---|
"Energiantuotannon tulevaisuutta" pohditaan ensi torstaina klo 12 alkaen salissa K215. Esiintyjinä ovat: Pöyry Energy Oy Alstom Vantaan Energia... | |
03.04.2009 | Cubiksen etkosauna - JMT 3 Monitoimitila |
Tule saunomaan Cuba Night:iin osallistuvien kanssa jo etukäteen OK 20:seen Perjantaina 3.4. | |
04.04.2009 | Cuba Night - Katajanokan Kasino |
Vuosijuhlaviikko huipentuu vuosijuhlaan lauantaina 4.4. Juhlan cocktailtilaisuus alkaa klo 16.15 Konetekniikka 1 toisen kerroksen aulassa. Pääjuhlaa... | |
05.04.2009 | Sillis - Kotiseututalo Parkvilla, Leppävaara |
Yön pikkutunneille jatkuneen vuosijuhlan jälkeen on hyvä parannella seuraavan päivän oloaan silliaamiasella, joka tänä vuonna järjestetään su 5.4.... | |
06.04.2009 | Wappuluento - K216 |
Wappuluento tullaan järjestämään maanantaina 6.4.2009 klo 14:15 @ K216. Tule kuuntelemaan mitä kaikkea kivaa/jännää/erittäin jännää/hyvin... | |
06.04.2009 | Tutustu kuntosali Bluefitnessiin ilmaiseksi! - Otahalli |
Kevät ja ehkä joskus jopa kesäkin alkaa pikkuhiljaa saapua ja on aika ruveta treenaamaan kroppaa rantakuntoon. KIK auttaa jäseniään tässä... | |
06.04.2009 | Kiltiskino presents: Blade Runner - Kiltahuone |
Kiltiksen leffailtakausi pärähtää käyntiin. Elokuvaksi on valittu Ridley Scottin klassikkoelokuva Blade Runner. Tule ja karista vuosijuhlien darrat... | |
07.04.2009 | Yritysillassa SKS-Mekaniikka - OK 20 |
SKS-Mekaniikka tulee 7.4. otaniemeen esittelemään toimintaansa. Tapahtumapaikkana on OK20 ja tilaisuus alkaa klo. 19.00. Luvassa mm. ruokaa, juomaa ja... | |
14.04.2009 | KIK vs. SIK Futsal-matsi - Otahalli |
Tiistaina 14.4 kello 21.00 Otahalli räjähtää kun SIK hakee itkukurkussa revanssia KIKistä, hävittyään tähän mennessä kaikki keskinäiset... | |
15.04.2009 | Pelaa sählyä Fortumin kanssa! - Otaniemi ja Keilaniemi |
Fortum järjestää 15.4. liikuntaekskursion Keilaniemessä ja Otaniemessä. Tilaisuus alkaa iltapäivällä klo.12 Keilaniemessä Fortumin tiloissa... | |
15.04.2009 | Aaltositsit - Smökki |
Aaltoyliopisto lähestyy, joten päätimme tutustua uusiin opiskelutovereihimme. Paikkoja on alustavasti varattu 80 teekkarille, 80 kylterille ja 40... | |
16.04.2009 | AYY Ennakkoäänestys - Päärakennuksen aula |
Edustajistovaalien ennakkoäänestys 16. ja 17.4. Kello 11.00 – 17.00. Vaalipaikkoina ovat: Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan jäsenet:... | |
16.04.2009 | KIKH-kyselytunti - k215 |
Tiedätkö mihin jäsenmaksusi käytetään? Tiedätkö kuka on kiltasi puheenjohtaja ja mitä hän käytännössä tekee? Onko mielestäsi killan... | |
16.04.2009 | Kevään viimeinen phuksiexcu - YIT |
Jos et vielä ole käynyt exculla, niin nyt olis korkea aika.. Kevään viimeinen phuksiexcu järjestetään torstaina 16.4. klo 14:00 ja excukohteena on... | |
20.04.2009 | Outotec - Roadshow - Panoraamasauna - Innopoli |
Jo toisena vuotena peräkkäin järjestettävä, suurta suosiota saavuttanut, Outotec - Roadshow on myös vihdoin Kone- ja energiateekkareiden ulottuvissa.... | |
21.04.2009 | Rusina Risteily - Helsinki-Tukholma-Helsinki |
Koneinsinöörikillan ensimmäinen perinteinen kevätristeily irtoaa satamasta huhtikuussa! Luvassa on yksi kevään päräyttävimmistä tapahtumista, josta... | |
22.04.2009 | AYY:n vaaliyö - Tiger, Kamppi |
AYY:n vaaliyö - kuka livahti edariin?! TOKYO, KY & TKY esittävät vauhdikkaan jännitysnäytelmän: AYY:n ensimmäisten edustajistovaalien... | |
28.04.2009 | Sitsikilpailut - Alvarinaukio |
SITSIKILPAILUT ALVARIN AUKIOLLA 28.4 klo 14.00 --> Sitsaajat laitetaan parhausjärjestykseen Alvarin aukiolla tiistaina 28.4 klo 14.00 alkaen! Kerää... | |
29.04.2009 | Grillausta Alvarin aukiolla 29-30.4.! - Alvarin aukio |
Grillausta Alvarin aukiolla 29-30.4.! Kilta järjestää grillausta 29.4. illalla ja 30.4 aamulla. Tule nauttimaan Wapun saapumisesta ja tapaamaan... | |
30.04.2009 | Haitaribussilla keskustaan wappu-aattona! - Otaniemi-Helsinki |
Haitaribussilla keskustaan wappu-aattona! Nyt Sinulla on oivallinen tilaisuus päästä haitaribussilla Otaniemestä Helsingin keskustaan seuraamaan... | |
30.04.2009 | Dipolin Wappu - Dipoli |
Odotetut Dipolin Wappubileet tulevat Huuhdo talven pölyt kurkustasi kuohuvalla ja vaihda vapaalle viimeistään Wappuaattona ja tule kokemaan varma... | |
01.05.2009 | Löydä Koneinsinöörikillan teltta Ullikselta! - Ullis |
Löydä Koneinsinöörikillan teltta Ullikselta! Koneinsinöörikilta tarjoaa Ullanlinnamäellä jäsenistönsä käyttöön grillin ja teltan. Tulen... | |
15.05.2009 | Lakkisitsit - Smökki |
Perinteiset lakkisitsit Koneinsinöörikilta järjestää perinteiset lakkisitsit 15.5. klo 19.00 alkaen ja myös kemistit on kutsuttu. Ilmo aukeaa... | |
16.05.2009 | Sillis - OK20 ISO+Sauna |
Namua naamaan | |
17.05.2009 | KoLehden lettukestit - Päätoimittajan kämppä (Otaniemi) |
Hyvä lehti? Huono lehti? Haluaisitko siksi tai siitä huolimatta olla mukana KoLehden teossa? Nyt on oiva tilaisuus tulla tutustumaan muihin tekijöihin ja... | |
21.05.2009 | Kik goes Kiasma - Kiasma |
Taidepläjäyksellä kesänviettoon: Kik goes Kiasma Kolme vahvaa kotimaista taiteilijaa keskittyvät Kiasman kesänäyttelyssä tilallisiin kysymyksiin.... | |
13.06.2009 | ESN:n kysely vaihto-opiskeluun liittyen/ESN survey about studying abroad - |
Erasmus Student Network toivoo vaihdossa olleita opiskelijoita vastaamaan kyselyyn osoitteessa http://esn.org/survey_09. Tuloksia käytetään toiminnan... | |
22.08.2009 | Varaslähtö - OK20 - ISO |
Varaslähtö Kaikki uudet, ja miksi ei myös vanhemmat, opiskelijat ovat tervetulleita varaslähtöön 22.8 klo16! Luvassa hauskaa menoa ja tutustumista... | |
22.08.2009 | ISOjen viimeinen voitelu - Konelafka |
Tavataan ISO-porukalla kesän jälkeen ja vaihdetaan rennossa meiningissä kuulumisia sekä kurkistetaan vähän alkusyksyn kuvioihin. Lisäksi ISO-oppaat... | |
26.08.2009 | IA-opetuksen teemailtapäivä - R-lafka R1-sali |
IA-tiedekunnan opetuksen teemailtapäivä järjestetään tänä vuonna keskiviikkona 26.8.2009 R-lafkalla salissa R1 klo 12.15-16.15. Tilaisuuteen ovat... | |
27.08.2009 | ISO-koulutus II - M-sali |
Tilaisuudessa kerrotaan tärkeitä asioita phuksien tuloon liittyen ja potkaistaan ISO-vuosi kunnolla käyntiin! Lisäksi jaossa ovat ISOpaketit, jotka... | |
31.08.2009 | Phuksien ensimmäinen päivä - Otaniemi |
8-10 Vastaanottotilaisuus A-sali, päärakennus. Muistakaa tulla ajoissa paikalle, sillä sali tulee olemaan tupaten täynnä. 10-12 Konelaitoksen... | |
01.09.2009 | Aalto-avajaiset - Alvarin aukio |
Juhlimme yhdessä tulevaa yliopistoamme! Luvassa kisailua, musiikkia, komeita poikia ja kauniita tyttöjä!! Mukavaa päästä tutustumaan kauppislaisiin ja... | |
02.09.2009 | Ulkopeli-ilta - Alvarin aukio |
Keskiviikkona luvassa urheilua erilaisten pelien muodossa. Kaikki innolla mukaan, huippu-urheilijoista penkkihuippu-urheilijoihin! | |
03.09.2009 | Haalarigaala - Konetalo K213 |
Puetaan phuksit kauniin vaaleanpunaisiin haalareihin! | |
03.09.2009 | Otasuunnistus - Otaniemi |
Haalarigaalan jälkeen suunnataan Otasuunnistukseen! Tämän rastihenkisen kisailun avulla tulee tutuksi Otaniemi, teekkarielämä, teekkariyhdistykset ja... | |
04.09.2009 | Köydenveto KIK vs. SIK - Alvarin aukio |
Nostetaan tunnelma korkeuksiin tänä perjantai iltana! Luvassa KIK:n murskavoitto SIK:stä hallituksen köydenvedossa ja etenkin phuksien köydenvedossa.... | |
04.09.2009 | Kauden avajaiset - Smökki |
Legendaariset kauden avajaiset palaavat vuosien tauon jälkeen. KIK, SIK ja IK järjestävät vuoden suurimmat bileet. Lisätietoja ekalla viikolla. | |
07.09.2009 | Ilmoittautuminen teekkarisarjoihin - Killan ilmoitustaulu |
Ilmoittautuminen teekkarisarjoihin Maanantaina 7.9 alkaa ilmottautuminen Polyteknikkojen urheiluseuran järjestämiin futsal ja salibandy sarjoihin Killan... | |
07.09.2009 | KoLehden toimituksen palaveri PERUTTU! - PERUTTU |
PERUTTU päätoimittaja on kipeä uusi tapaaminen to 10.9 16--> | |
08.09.2009 | KikBowl - Bowlcircus @ Sello |
Bowlcircus sellossa KIK:läisille suunnattu tapahtuma. Sisään vain 5€(ennen 21 sisääntulleet), jolla saa kengät ja vapaata hohtokeilausta, bilistä ja... | |
08.09.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Killan ohjattu telinevoimistelu kaikille killan jäsenille alkaa tänään tiistaina kello 21-22. Vuoroja on alustavasti joka toinen viikko.... | |
09.09.2009 | Stadisuunnistus - Helsinki |
Perinteinen Stadisuunnistus saa fuksit liikkeelle ympäri keskustaa. | |
10.09.2009 | KoLehden toimituksen palaveri - Jämeräntaival 1 A 4. kerros |
Kiinnostaako lehtityö? Oletko veitsenterävä reportteri tai kielikukkasten kuningas? Onko Picasso tuhertelija rinnallasi? KoLehden toimituksen syksyn... | |
10.09.2009 | Merkkien ompeluilta - Otarannan kattosauna |
Merkit kiinni haalariin isojen ja kokeneiden opastuksella :P Hyvä tilaisuus kerätä fuksiryhmä kasaan ja hengailla porukalla. Jos ei ompelu kiinnosta tai... | |
13.09.2009 | KoLehden deadline - |
Materiaalin tulee olla perillä kymmeneen mennessä osoitteessa | |
15.09.2009 | Kävely+Sauna - Tapiola, Gorsu |
Excu Tapiolaan, Elämysjaoksen järjestämänä. Tutustutaan Tapiolan palveluihin. Tapahtuma alkaa 16.00 Konelafkan edestä. jatkot joka tapauksessa... | |
16.09.2009 | Sweat Baby Sweat! - Kiltahuone |
Tulevana keskiviikkona 16.9. on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua kuuluisaan tanssipeliin KILTAHUONEELLA milloin parhaiten omille jaloilleen sopii kello... | |
16.09.2009 | Laugh Riot - Smökki |
Jo legendaksi muodostunut kotimaan parhaimmistoa tarjoava Laugh Riot standup-komiikkaklubi jatkuu jälleen Servin Mökissä. Ja mikä parasta, nyt klubi on... | |
17.09.2009 | Norja-projekti - Trondheim, Norja |
Syksyllä kylpyammesoutuihin! Kiltamme osallistuu vuosittain Norjan Teknillisen Korkeakoulun kylpyammesoutuihin. Reissu on perinne, ja kerran mukana... | |
17.09.2009 | Leffa-ilta - Kiltis |
Koe kiltis@night ja tule. Luvassa pikku purtavaa ja ilmaista elokuvaa! | |
21.09.2009 | Yritysilta ST-1 - OK-20 |
Erityisesti ENE-opiskelijoille suunnattu ST-1 esittely ja ST-1 tarjoamat ruuat ja saunat. Esittelijänä on yrityksen perustaja Mika Anttonen ja hän... | |
22.09.2009 | Teekkarikulttuuri-info - k213 |
Tule tutustumaan teekkarikulttuurin saloihin. Mukana Julkku, Jäynä ja teekkarispeksi. | |
22.09.2009 | KoLehden toimituksen palaveri - Jämeräntaival 1 A 4. kerros |
Onko pääsi täynnä tuhmuuksia? (Onhan se!) Tule suunnittelemaan KoLehden (pikku)tuhmaa pikkujoulunumeroa. Miehet tykkäävät kuvista ja tytöt sanoista,... | |
22.09.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
23.09.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Priorisoi kuntoasi, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
25.09.2009 | Etikettiluento - k213 |
Sitsaajille miltei pakollinen ja muille hyvin suotava. Tutustutaan sitsaamisen sääntöihin ja tottumuksiin. | |
25.09.2009 | Phuksisitsit - Smökki |
Perinteiset phuksisitsit Smökissä. Phukseille osallistuminen lähes pakollinen. Luvassa mm. Stand Uppia, sekä monenmoista musisointia. ILMOITTAUTUMINEN ON... | |
30.09.2009 | Mahtavaa! Ihanaa! Räjähtää! - Tempaus @ TKK-HSE-TAIK + Rautatientori |
Me opiskelijat järjestämme Aallolle suuren lähtöstartin! Kaikki mukaan toimimaan mailitse saatujen ohjeiden mukaan! Kokoontuminen kaikille klo 10... | |
30.09.2009 | Lakinlaskiaiset - Dipoli |
Teekkarilakin käyttöaika päättyy jälleen syyskuun lopussa ja lakki lasketaan talven ajaksi harteille lepoon. Lakin talviunien kunniaksi pidetään... | |
01.10.2009 | Koneen ja Energian yö - Saha-rakennus |
Koneinsinöörikilta yhdessä koneenrakennustekniikan, sovelletun mekaniikan ja energiatekniikan laitosten, sekä design factoryn kanssa järjestää... | |
01.10.2009 | Killan lentopallovuoro - Haukilahden lukio |
Tule pelaamaan lentopalloa Haukilahden lukioon joka torstai kello 20.30-21.30. Ei ole väliä oletko aloittelija vai ammattilainen, mukaan vaan! | |
03.10.2009 | KIK vs. Athene salibandymatsi! - Pohjois-Tapiolan lukio |
Haastoimme Athenen sählymatsiin meitä vastaan ja ne hölmöt suostu...muahahaaa! Elikkäs päräytetään toi lauantaina 3.10 alkava liikuntavuoro... | |
06.10.2009 | Isovelisitsit - Smökki, Rantsu |
Perinteiset KIK-SIK-sitsit ovat tänä vuonna hieman eri muodossa. Keväällä 95-vuotias KIK juhlistaa vuottaan kutsumalla Pikkuveli ja -siskokiltojaan... | |
06.10.2009 | KIK GOES DIVING! - Tapiolan uimahalli |
KulLi-viikon ohjelmaa! Nyt voit toteuttaa sen mitä olet aina halunnut kokeilla ja HALVALLA! Tule kokeilemaan laitesukelluksen ihmeellinen maailma... | |
06.10.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
07.10.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
08.10.2009 | Jaos- ja ammattiainekerhoilta - Konetalo K1 |
Tiedätkö jo mitä ovat killan jaokset? Jaoksissa kiltalaiset pääsevät toimimaan oman kiinnostuksen kohteidensa parissa ja järjestämään omia... | |
08.10.2009 | Killan lentopallovuoro - Haukilahden lukio |
Tule pelaamaan lentopalloa Haukilahden lukioon joka torstai kello 20.30-21.30. Ei ole väliä oletko aloittelija vai ammattilainen, mukaan vaan!... | |
10.10.2009 | Killan futsal-vuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Killan viikoittainen liikuntavuoro Pohjiksen lukiossa alkaa futsalilla! Käytä kerrankin lauantaiaamu hyödyksi ja tule pelaamaan futsalia. Vuoro on... | |
12.10.2009 | KulLi-viikko - |
Killan Kulttuuri-ja liikuntaviikko tulee taas! Luvassa kaikkea jännää keilailusta taidenäyttelyihin. Niistä lisää kuitenkin lähiaikoina killan... | |
12.10.2009 | Kulttuuri- & Liikuntaviikon Leffailta - Kinopoli |
Kulttuuriviikon avaa maanantaina otaniemen omassa varsin korkeatasoisessa pienoiselokuvateatterissa Kinopolissa (Otakaari 20 A, kadun puolelta sisään)... | |
13.10.2009 | Kulttuuri- & Liikuntaviikon Picasso-näyttely - Ateneum, Helsinki |
Kulttuuriviikon ehkä tyylikkäimpänä kulttuuripläjäyksenä killalle järjestetään tutustuminen kuuluisaan Picasson näyttelyyn Helsingin... | |
13.10.2009 | KIKBowl - Bowlcircus @ Sello |
Bowlcircus sellossa KIK:läisille suunnattu tapahtuma. Sisään vain 5€(ennen 21 sisääntulleet), jolla saa kengät ja vapaata hohtokeilausta, bilistä ja... | |
13.10.2009 | KIK GOES DIVING! - Tapiolan uimahalli |
KulLi-viikon ohjelmaa! Nyt voit toteuttaa sen mitä olet aina halunnut kokeilla ja HALVALLA! Tule kokeilemaan laitesukelluksen ihmeellinen maailma... | |
14.10.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
KulLI-viikon ohjelmaa. Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois... | |
14.10.2009 | SEINÄKIIPEILYÄ - Tapanilan kiipeilykeskus |
KulLi-viikon ojelmaa! Tule kokeilemaan seinäkiipeilyä Pohjoismaiden suurimmassa kiipeilyhallissa. Hinta 5 euroa per kiipeilijä joka sisältää... | |
14.10.2009 | Laugh Riot - Smökki |
KIK:n tuottama Laugh Riot Smökissä tarjoaa pari tuntia hervotonta läppää. Illan esiintyjinä:Rich Lyons, Jacke Björklund, Ilari Johansson. Liput... | |
15.10.2009 | Tutustuminen Otaniemen Bluefitnessiin - Otaniemi, Otahalli |
KulLi-ohjelmaa! Tule tutustumaan Otaniemen bluefitness kuntosaliin KulLi-viikolla. Laita verkkarit päälle ja tule kello 16.30 Bluefitnessin tiskille... | |
15.10.2009 | Kulttuuri- & Liikuntaviikon Karaokesaunailta - OK20 |
Torstain urheilutapahtumien jälkeen kovimmat jatkot löytyvät OK20 saunaosastolta, missä pääset laulamaan karaokea sydämesi kyllyydestä - hyvän... | |
15.10.2009 | Killan lentopallovuoro - Haukilahden lukio |
Tule pelaamaan lentopalloa Haukilahden lukioon joka torstai kello 20.30-21.30. Ei ole väliä oletko aloittelija vai ammattilainen, mukaan vaan!... | |
16.10.2009 | KulLi-suunnistus - Otaniemen seutu, konelafka |
Tule perjantaina suunnistamaan Otaniemen ja sen lähialueiden hienoihin maisemiin. Lähtö tapahtuu konelafkalta kello 16.00. Ota lenkkarit kerrankin pois... | |
16.10.2009 | Kulttuuri- & Liikuntaviikon Viini- & Juustoilta - Otarannan kerhotila |
Kulttuuriviikon päättää paljon odotettu Juusto & Viini-ilta Otarannan kerhotilassa (Otaranta 8). Tilaisuudessa tutustutaan hieman arkikäytöstä... | |
17.10.2009 | Killan futsal-vuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
KulLi-viikon ohjelmaa. Killan viikoittainen liikuntavuoro Pohjiksen lukiossa! Käytä kerrankin lauantaiaamu hyödyksi ja tule pelaamaan futsalia.... | |
19.10.2009 | Phuksi Kyykkä - Alvari/OK20 |
Maanantaina 19.10. klo 16 on tiedossa kyykänpeluuta Alvarin aukiolla, ja jatkot saunan ja altaan kera OK20:ssä! Tule lämmittelemään TKY:n tulevia... | |
20.10.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
21.10.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
21.10.2009 | International-sitsit - Smökki |
Now it's here! KIK is organizing a sitsit party where almost everything will be in english, so that our foreign students can enjoy themselves as well.... | |
22.10.2009 | Killan lentopallovuoro - Haukilahden lukio |
Tule pelaamaan lentopalloa Haukilahden lukioon joka torstai kello 20.30-21.30. Ei ole väliä oletko aloittelija vai ammattilainen, mukaan vaan!... | |
23.10.2009 | Punasinisitsit - Täffä |
Paljon kaivattua yhteistyötä muiden kiltojen ja erityisesti TF:n kanssa on luvassa, kun Täffällä järjestettäville sitseille osallistuu ainakin kahden... | |
24.10.2009 | Killan sählyvuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis sählyä. Vuoro on yhdessä... | |
28.10.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
02.11.2009 | Hallituksen kokous 23/2009 - K1 148 |
Koneinsinöörikillan hallituksen viikottainen kokous. Kaikille avoin! Tervetuloa katsomaan livenä, mitä killassa oikein tapahtuu! Lisätietoja antaa... | |
03.11.2009 | Kiltakuntavaaliäänestys - K1, ala-aula |
Kiltakuntavaalit 3.-4.11. klo 10.00-14.00 Haluatko äänesi kuulumaan killassamme? Kiltakuntaan valitaan sinullekin edustaja. Anna äänesi kuulua.... | |
03.11.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro NYT JOKA VIIKKO - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
04.11.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
04.11.2009 | Farmasiasitsit - Uusi ylioppilastalo, Alina-salissa |
Perinteiset farmasiasitsit, tänä vuonna farmaseuttien järjestämänä. Viime vuonna ilmo täyttyi kahdessa minuutissa... ilmoittautuminen KIKseille... | |
04.11.2009 | Phuksien Juhlasitsit - Täffä |
FTMK järjestää perinteiset Phuksien juhlasitsit. Juhlasitseille osallistuu phukseja kaikista otaniemen killoista. Ilmoittautumisessa kannattaa olla nopea.... | |
07.11.2009 | Killan sählyvuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis sählyä. Vuoro on yhdessä... | |
07.11.2009 | TKY:n Päättääjiset 137 - Dipoli, Kaapelitehdas |
TKY:n päättäjäiset. 137-vuotias TKY juhlii vuosia viimeistä kertaa ennen AYY:taa. TKY 1872-2009 Juhlaillallinen tarjoillaan Dipolissa 7.11.2009 kello... | |
09.11.2009 | Syksyn Pitkä Excursio - Vaasa |
Syksyn kotimaan pitkä excursio on taas tulossa. Tehkää kalenteriinne tilaa 9.11.-11.11. ja olkaa valppaana pe 16.10, kun ilmoittautuminen aukeaa kello... | |
10.11.2009 | Museokäynti 3 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
10.11.2009 | KIKBowl - Bowlcircus @ Sello |
Bowlcircus sellossa KIK:läisille suunnattu tapahtuma. Sisään vain 5€(ennen 21 sisääntulleet), jolla saa kengät ja vapaata hohtokeilausta, bilistä,... | |
10.11.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
11.11.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
11.11.2009 | Laugh Riot - Smokki |
Syksyn kolmas Laugh Riot piristää marraskuista iltaa. Vauhtia antamassa: Zaani, JP Kangas, Riku Suokas. Liput ennakkoon sihteeristöstä 7€/ovelta 8€ | |
12.11.2009 | Museokäynti 4 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
14.11.2009 | Killan futsal-vuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis futsalia. Vuoro on yhdessä... | |
16.11.2009 | Kiltakunnan kokous 6/2009 - K1 |
Kiltakunta edustaa killan jäseniä. Kokous on avoin kaikille jäsenillle. Kokouksen aiheita: Sijoitustoimikunta esittää lopullisen esityksensä... | |
16.11.2009 | IA-haloped-rekryilta ma 16.11 klo 18 - Ossin linnan sauna |
Haloped? Mitä ihmettä? Oletko miettinyt mistä tämä lyhenne oikein tulee? Keitä ovat "mystiset" halopedit? Entä opintojen edunvalvonta,... | |
17.11.2009 | Museokäynti 5 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
17.11.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
18.11.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
18.11.2009 | Kiltakunnan kokous 1/2010 - Vaalikokous osa 1. - K101, Konetalo |
Koneinsinöörikillan Kiltakunnan 2010 vaalikokous Kokouksessa päätetään -Kiltakunnan Puhemies ja Varapuhemies -Hallituksenmuodostaja | |
18.11.2009 | KIK-leffa vol. 2 - Kinopoli |
Phuksitiimi järjestää kaikille konemielisille mahdollisuuden kokea lahkeiden lepatusta ja elokuvaelämyksia niemen omassa elokuvateatterissa. Illan... | |
19.11.2009 | Museokäynti 6 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
20.11.2009 | Kaverisitsit - Smökki, Gorsu |
Kauan kaivatut kaverisitsit ovat täällä! Tarkoituksena siis pyytää sitsaamaan mieluiten niemen ulkopuolella opiskelevia/oleskelevia ystäviä.... | |
21.11.2009 | Killan sählyvuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis sählyä. Vuoro on yhdessä... | |
24.11.2009 | Museokäynti 7 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
24.11.2009 | Museokäynti 8 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
24.11.2009 | Novemberfest - Smökki, Gorsu |
Novemberfest KIK ja Yliopiston Saksan kielen opiskelijat yhteistyössä järjestävät Novemberfestin. Octoberfest-tyylisissä juhlissa tarjolla... | |
24.11.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
25.11.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
28.11.2009 | Killan futsal-vuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis futsalia. Vuoro on yhdessä... | |
30.11.2009 | Vuoden 2010 kiltakunnan 1. kokouksen 2. osa - K215 |
Vuoden 2010 kiltakunnan kokous jatkuu maanantaina 30.11. klo 17 kokoushuoneessa K101, jolloin hallituksenmuodostaja esittelee kiltakunnalle ehdotuksensa... | |
30.11.2009 | Phuksien peli-ilta - Ossin linna, OK18 |
Hei Sinä Phuksi! Tervetuloa pelaamaan lautapelejä, korttipelejä, pelejä, tai ihan vaan jutustelemaan opiskelutovereiden ja kippareiden kanssa. Tuo... | |
01.12.2009 | RusinaRisteilyn järjestäjärekrytilaisuus - K149 |
Halutko olla järjestämässä killan vuosittaista suurinta risteilyä? Mukaan pääset saapumalla tiistaina 1.12.2009 klo 12.00 Konetalon saliin 149!... | |
01.12.2009 | Museokäynti 9 - JMT3 Teekkarimuseo |
Pakollinen, mutta mielenkiintoinen ja hauska phuksipistesuoritus! Nähdään piirulleen, jollei jopa tasan neljältä! | |
01.12.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Killan ohjattu telinevoimistelu Tuulimäessä, Tapiolassa. Koska salissa on tilaa jo ennen kello yhdeksää, voi sinne tulla lämmittelemään jo n... | |
02.12.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
03.12.2009 | KIKkujoulut - Casa Academica |
Tekeekö mielesi piparia? Vai haluatko tulla jakamaan omiasi muille? Tule KiKkujouluille Casa Academicaan! Osoite on Hietaniemenkatu 7A, II krs.... | |
06.12.2009 | Itsenäisyyspäivän Souihtukulkue - Hietaniemen hautausmaa |
Suomen itsenäisyyspäivä ja perinteinen soihtukulkue lähestyy. Koneinsinöörikilta osallistuu kulkueeseen lippunsa kera. Kyseessä on vasta toinen... | |
07.12.2009 | KIKBowl - Bowlcircus @ Sello |
Bowlcircus sellossa KIK:läisille suunnattu tapahtuma. Sisään vain 5€(ennen 21 sisääntulleet), jolla saa kengät ja vapaata hohtokeilausta, bilistä... | |
08.12.2009 | Laugh Riot - Smokki |
Syksyn viimeinen Laugh Riot poikkeuksellisesti tiistai-illassa. Illassa naurattavat:Mika Eirtovaara, Pekka Jalava, Teemu Vesterinen. Liput ennakkoon... | |
08.12.2009 | Killan telinevoimisteluvuoro - Tuulimäki, Tapiola |
Tule telinevoimistelemaan Killan omalle ohjatulle vuorolle. Kyseessä aika siisti paikka, josta löytyy juustomeri, permanto, trampoliini, kaikki.. Vuoro on... | |
09.12.2009 | Killan lätkävuoro - Matinkylän jäähalli |
Killan jokaviikkoinen pipolätkävuoro Matinkylän jäähallissa 12.30-14.00. Unohda luennolle meno, ota hokkarit ja maila pois kaapista ja lähde pelaamaan... | |
09.12.2009 | Aalto-yliopiston iltapäiväkahvit - Dipoli |
Tervetuloa Aalto-kahveille keskiviikkona 9.12 klo 14-16.30, Dipoliin. Ohjelma: * Tuula Teerin katsaus * Uudet johtajat esittäytyvät:... | |
10.12.2009 | Telatraktorijaoksen perustamiskokous - K326 |
Koneinsinöörikillan kiltakunta kokouksessaan 6/2009 valtuutti killan hallituksen hankkimaan Koneinsinöörikillan maskotiksi Neuvostovalmisteisen... | |
10.12.2009 | Kiltakunnan kokous 7/2009 - K1 |
Kiltakunta edustaa killan jäseniä. Kokous on avoin kaikille jäsenillle. Kokouksen aiheita: Talousarvio ja Toimintasuunnitelma 2010 Jäsenmaksusta... | |
11.12.2009 | Statiikan tärppäily, osa 2 - K213 |
Onko statiikan eteen tekemäsi työ ollut lähinnä virtuaalista? Vielä ehtii mukaan! 2. välikoealueen tärppäily pidetään ensi perjantaina.... | |
12.12.2009 | Killan futsal-vuoro - Pohjois-Tapiolan lukio |
Tule pelaamaan Pohjiksen lukioon salibandyä parittomina viikkoina ja parillisina futsalia. Tällä kertaa vuorossa on siis futsalia. Vuoro on yhdessä... | |
19.12.2009 | Ei vuoroa Pohjois-Tapiolan lukiossa, seuraavan kerran 9.1.2010 - Pohjois-Tapiolan lukio |
Seuraavan kerran pelataan taas lauantaina 9.1.2010 |