

© Koneinsinöörikilta ry
041 549 2669
Opintoministerin työviikko alkoi taas perinteisesti aikaisella
herätyksellä ja hallopedin tehtävien hoitamisella. Ensimmäisenä päivän
ohjelmassa olikin KoRa-laitoksen johtoryhmän kokous, jossa pääsi
kuulemaan oman laitoksen uusimmat kuulumiset. Samalla pääsin myös
suunnistamaan, kun suuntasin ensiksi väärään rakennukseen kokousta
varten. Pienen häsläyksen ja juoksentelun jälkeen päädyin vihdoinkin
oikeaan paikkaan. Ainakin tuntee taas koulun rakennukset hieman
paremmin.
Iltapäivän parituntisen opiskelupyrähdyksen jälkeen olikin aika jatkaa
kokoustelua, tosin tällä kertaa hieman leppoisammissa merkeissä. Ei
muuta kuin salin kautta keltsuun syömään ja kokoustamaan
telatraktorijaoksen talvipäivä rastin toiminnasta. Tosin ei tähänkään
päästy päivän kokousrumbaa lopettamaan vaan hommat jatkuivat samantien
teekkarikameroiden vaalikokoukseen, joka pääsikin yleisen jutustelun
ansiosta venymään pitkäksi.
No uusi päivä uudet kujeet ja samalla myös tiedekunnan kirjamarkkinat. Kirjoja tuli ja menikin paljon ja samalla tuli kuultua pari huolestunutta kommenttia tyyliin "Ei kai nää rahat mee KIK:lle tästä?". Rankan myyntityön jälkeen olikin jo aika purkaa markkinat ja pakata tavarat varastoon päärakennukselle. Kirjamarkkinoilta matka jatkui mukavasti traktorirastin kautta Opintoneuvoston kokoukseen, jossa pääsin ensimmäistä kertaa tapaamaan kaikki muiden kiltojen opintovastaavat. Alkujännityksen jälkeen homma lähtikin luistamaan ja juttua olisi riittänyt pitkälti varatun ajankin yli. Kokoustamasta pääsikin mukavasti Iiron avuksi smökkiin tutustumaan juomanlaskijoiden ihmeelliseen maailmaan. Täytyy sanoa että arvostaa kyllä entistä enemmän IE:tä sen työpanoksen takia minkä he antavat killalle! Illasta ei kuitenkaan ilman omaa sähellystä päästy läpi, sillä taskusta löytyi päärakennuksen yhden varaston avaimet, jotka oli käsketty palauttaa välittömästi käytön jälkeen... Ei muuta kuin toivomaan ettei niitä hirveästi oltu tarvittu välissä.
Keskiviikko menikin omalta osalta pikaisesti ohi kirjoja myydessä. Perus puurtamisen jälkeen olikin aika lähteä iltalenkille. Päästyäni paikalle muu porukka keksiikin, että lähdetään hiihtämään juoksulenkin sijaan ja varustuksena vielä intin sukset ja kumisaappaat. Onneksi omat viimeiset hiihtokokemuksetkin löytyivät hyvin tuoreesta muistista parin vuoden takaa. Puolitoista tuntia ja hyvin monta kaatumista myöhemmin alkoi lopulta vitutus vaihtua leveäksi virnistykseksi ja homma alkoi vaan naurattaa. Pitää varmaan useamminkin tätä tehdä.
Liikunnan jälkeen olikin aika herätä pitkästä aikaa pirteänä uuteen
aamuun ja koulun Abi-päivään. Ensiksi aamulla ständi kasaan ja kun
homma alkoi olla valmiina suuntasin nenäni kohti Contact Forumia ja
toivottavasti tulevia työpaikkoja. Paikalla pettymys olikin melkoinen,
kun oman alan firmoja ei meinannut löytyä mistään samalla kun joka
puolelta tunki vastaan erilaisia pankkeja ja muita kaupallisen puolen
yrityksiä. Onneksi sentään lohdutukseksi sai suklaata! Contact Forumin
ihmettelyn jälkeen matka suuntasi takaisin kohti Abi-päivien ständiä
ja omaa päivystysvuoroa. Aamupäiväinen itsensä myyminen yrityksille
vaihtuikin sujuvasti omien laitosten myymiseksi abeille. Muutaman
tunnin jutustelujen jälkeen seuraava fuksivuosi näyttää ihan
lupaavalta :)
Torstai illan olin jo päättänyt pyhittää levolle, mutta eihän se taas
hyvin mennyt kun illalla tuli puhelu ja pyyntö lähteä Club Lagooniin
tutustumaan kyltereiden bilemeininkiin. Seuraavana päivänä
pakollisella työpsykan luennolla pilkkiessä tulikin sitten muutaman
kerran kirottua edeltäneen päivän ratkaisut. Tiukan viivytystaistelun
ansiosta selvisin kuitenkin koulupäivästä kunnialla läpi. Illalla
odotti hallitussitsit, joissa oli mukana vanhoja kiltatoimijoita 80-
luvun alusta saakka. Täytyy kyllä sanoa että yhdet parhaimmista
sitseistä, missä olen päässyt käymään. Nyt vain toivomaan, että näitä
saa myös jatkossa!