

© Koneinsinöörikilta ry
041 549 2669
Jouduin tänään jättämään Koneinsinöörikillan hallituksen kokouksen väliin, kun lukujärjestykseeni oli ilmestynyt pakollisia harjoitustöitä samanaikaisesti kokouksen kanssa. Kokouksessa oli varmaan taas paljon ajankohtaista asiaa käsiteltävänä. No enköhän pysy kärryillä kun lukaisen pöytäkirjan lävitse, kunhan sihteerimme Joona on sen kirjoittanut.
Päivä kului erilaisia kouluhommia tehdessä. Lisäaskareita syntyi laitoksen ottaessa yhteyttä minuun tiedustellen keskiviikon MIR-päivästä. Tämän mystisen kirjainyhdistelmän taaksehan kätkeytyy huudahdus "Ihanaa Mahtavaa Räjähtää!". Keskiviikkona on siis tempauspäivä. Tempaus on jotain mitä ei ole järjestetty vuosikymmeniin ja jonka tarkoituksena on edistää hyvää asiaa. Tällä kertaa tarkoituksena on juhlistaa uuden yliopiston ja ylioppilaskunnan syntyä ja lisätä edeltäneiden opinahjojen opiskelijoiden yhteenkuuluvaisuudentunnetta.
Illalla olin vielä puheenjohtajamme Heikin kanssa perustamassa konepajajaosta. Konepajajaoksen tarkoituksena on edistää jäsentemme rakentelukulttuuria ja tekniikanalan harrastuneisuutta. Toivottavasti meilläkin on jonain päivänä oma konepaja käytössä, kuten on kollegoillamme Trondheimissa. Perustamiskokouksessa olikin mukavasti väkeä paikalla, joten ilmeistä kiinnostusta teknisiin projekteihin on.
Iltayö kuluikin sitten muiden harrastusten parissa. Onneksi kurssit eivät vielä ole alkaneet täydellä tehollaan, jotta aikaa jää näihin viihdykkeisiinkin. Kohta alkaa se arkinenkin aherrus laskareiden parissa.
Niin ja muistakaa tulla tempaukseen keskiviikkona. Sellaista ei varmasti tulla näkemään uudelleen kymmeniin vuosiin. Samoin kalenterissa pitää olla tietenkin vielä Koneen ja Energian yö torstaina.
Taas hurahti pari päivää oikein vauhdikkaasti. Tiistaina kouluhommien lisäksi oli kiltakunnan kokous. Kiltakunta on killan ylin päättävä elin, jonka kiltalaiset valitsevat keskuudestaan syksyisin kiltakunntavaaleilla. Kiltakunta valvoo hallituksen toimintaa ja muunmuassa päättää isommista hankinnoista.
Esittelin kokouksessa kiltakunnalle Heikin, killan puheenjohtajan, laatiman toimintakertomuksen viimeiseltä vuosineljännekseltä. Samassa tilaisuudessa talousministerimme Ilkka esitteli killan talouden tilaa. Kokouksen jälkeen olikin sitten aika mennä hiukan viihteelle ja pohjustaa seuraavaa temauspäivää!
Keskiviikko sujui tempauksen vauhdittamana ja touhukkaan päivän päätteeksi lakki laskettiin olkapäälle odottamaan wappua. Torstai aamuna olin kohtalaisen väsynyt ja kohmeloinen, vaikka olin ollut edellisen illan rauhallisin mielin ja mennyt ajoissa maate. Aamukohmeessa menin kilahuoneelle laatimaan kysymyslappusia ja aikatauluja illan Konergian yöhön. Parin luennon jälkeen lähdimmekin teollisuusministerimme Jussin kanssa tukkuun hakmeaan makkaraa, jonka jälkeen noudimme tapahtumaamme esittelyyn tulevan sähköauton Helsingistä.
Ilta sujui mukavasti makkaranpaistoa, laboratoriokierroksia ja autokyytejä järjestellen. Ehdin myös käydä tutustumassa paikalla olleisiin yrityksiin, sekä myös yhdellä laboratoriokierroksellakin. Loppusiivouksen jälkeen olo olikin oikein tyytyväinen. Kiitos vielä kaikille tapahtumaa järjestämässä olleille!